Sapelihammastiikereitä

Mulla on “to do”-lista, josta viivailen yli asioita, jotka pitää tehdä ennen ensi viikkoa. Mitä vähemmäksi asiat käy, sitä suurempi ahdistus. Viimeisiä juttuja ei enää halua edes tehdä, ihan kuin listan valmiiksi saaminen tarkoittaisi, että aika loppuu.

Aika. Keittiön seinällä kello tikittää tasaisesti kohti hetkeä, jolloin joudun kohtaamaan suuren pelkoni. Sapelihammastiikerin, joka odottaa nurkan takana kynsiään teroitellen. Olen miettinyt pelkoa paljon tänä syksynä. Lukenut siitä lukuisia psykologisia artikkeleita ja koittanut ymmärtää miksi ennen niin hyvään yhteistyöhön suostunut ajatukseni karkailee nyt minne tahtoo.

Esi-isämme pelkäsivät sapelihammastiikereitä. Pelkästään häivähdys tai muisto niiden hajusta sai aikaan saman reaktion, jota kehoni käy läpi päivästä toiseen, sydän lähtee hakkaamaan lujaa, hiki nousee iholle, ajatus ei pysty keskittymään arkiseen askareeseen, vaan etsii lähintä pakoreittiä. Jossain syvällä geneettisessä muistossa on alkukantainen ohje toimia – taistele tai pakene.

Huonot kokemukset painuvat mieleemme, jotta osaisimme suojautua niitä vastaan tulevaisuudessa. Siten esi-isämme osasivat varoa luolan perällä vaanivia karhuja tai ilveksiä. Tiheässä metsässä yksin samotessa nousevat geenien muistijäljistä edelleen varoitukset. Mikä rapsahti takanasi? Jälleen hiki nousee iholle, sydän hakkaa ja hormonit villiintyvät kun kehosi valmistautuu kohtaamaan karhun – taistele tai pakene.

Entä sitten, kun vääjäämättä kuljet kohti sitä, minkä geeniperimäsi ja solutason muistisi tunnistaa vaaraksi, vaikka tietäisit toisin? Jokainen kellon raksahdus on askel lähemmäs hetkeä, jolloin sinut on vaivutettu syvään uneen ja ihollesi lasketaan kylmä, terävä kirurgin veitsi. Lihasmuistisi yrittää lähettää viestiä aivoihin siitä, kuinka jälkeenpäin sattuu. Kuinka kamalia asioita sinulle tapahtuu sairaalassa. Kuinka vielä viikkoja leikkauksen jälkeen tuskaiset hetket saavat kylmän hien nousemaan otsalle. Kuinka kukaan, ei ole luvannut, että leikkauksen jälkeen asiat olisivat varmasti paremmin.

Viimeiset pari viikkoa olen epätoivoisesti koittanut etsiä pakokeinoa, olen viimein alkanut uskoa niitä lääkäreitä, jotka yli vuoden sanoivat, että kuvittelen oireeni, se on masennus joka puhuu. Selaan läpi tietojani Kanta.fistä ja lasken lääkärikäyntejä tulehduksesta toiseen. En kai minä noita voinut kuvitella? Mietin sitä 6 viikon antibioottikuuria, jonka viime kesänä söin juuri ennen pyörämatkaa, kuvitelmaa sekin? Ehkä se oli sittenkin vain kuvitelmaa. En minä tarvitse leikkausta. Soitan niille aamulla ja sanon, että kyllä minä pärjään.

Aamu koittaa, ja tiedän, ettei ole pakokeinoa. On kohdattava suuri sapelihammastiikeri ja taisteltava. Kun ymmärrän, miten pelko toimii, sitä on helpompi hallita. Ei se pelkoa poista, ei helpota odottamista lainkaan, mutta olen armollisempi itselleni ja pelolleni. Annan niiden olla osa tätä hetkeä.

Viikon päästä menen isoon leikkaukseen, jossa on tarkoitus korjata se, mitä kaksi vuotta sitten jäi korjaamatta. Lääkäritkin ovat vähän ihmeissään, olemme puhuneet paljon leikkauksen riskeistä ja siitä, parantaako leikkaus lopulta elämänlaatua lainkaan. Kuten eräs heistä sanoi, jokaisella varaosalla on hintansa.

Kello keittiön seinällä tikittää tasaisesti. To do – listalla on enää pari pientä juttua, joiden loppuun tekeminen tuntuu siltä, kuin aika loppuisi. Viikon päästä elämä muuttuu. Joko parempaan tai vain erilaiseksi.

Kiitos kaikille, jotka olette kesän ja syksyn aikana tukeneet matkaani ja erityisesti tukeneet Syöpäsäätiön keräystä. Keräys on auki vielä vuoden loppuun, mutta minun aktiivisuus riippuu paljon siitä, kuinka nopeasti leikkauksen jälkeen toipuminen etenee. Vitun syöpä – kampanja lähenee loppua tältä erää, mutta jos kaikki menee suunnitellusti, ensi kesänä pyöräillään taas!

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s