Yhden ajan päätös

on

Muistan saaneeni ensimmäisen onkologin käynnin yhteydessä pienen kirjasen, Töihin syövästä huolimatta. Tai ehkä se oli vain kappale jossain selviytymisoppaassa. En muista. Mutta muistan, etten sitä koskaan lukenut. Minun sairaslomani kestäisi 2,5 viikkoa ja tammikuussa 2015 menisin töihin, eikä melkein kukaan tietäisi, että minulla oli syöpä. Naurattaa.

Tämän vuoden alussa tein päätöksen, etten hakisi tänä vuonna töihin. Aloitin mindfulness ohjaajakoulutksen, ja tekisin vähän hommia yrittäjänä. Ottaisin rennosti ja vain nauttisin elämästä.

 

Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan – sen jos jotain olen tässä kahden ja puolen vuoden aikana oppinut. Tällä kertaa elämä heitti iloisia kapuloita rattaisiin. Keväällä oli avoinna työpaikka, jollaisia ei usein kohdalle tule – omaa koulutustani vastaava työ Kilpisjärvellä.

Päätös hakea paikkaa ei ollut helppo, mutta kiitos kaikkien syöpäsiskojen kanssa käytyjen keskusteluiden, ymmärsin, etten koskaan olisi valmis palaamaan työelämään. Ja mitä pidempään odottaisin, sitä vaikeammaksi se kävisi.

Viimeisenä hakupäivänä päivänä naputtelin työhakemuksen ja eräänä aurinkoisena päivänä Kalajoen vielä jäisillä hiekkarannoilla puhelimeni kilahti sähköpostin merkkiäänen. Minut oli valittu tehtävään.

Kuka olisi uskonut!

Kuka olisi myöskään uskonut, kuinka vaikea on päästää irti “olen sairaslomalla” identiteetistä ja sanoa “olen menossa töihin”. Eikös meillä ole joku sanontakin, että tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas?

Vain lähimmät ihmiset ja oma rakas syöpäsiskoverkostoni tietää, että heinäkuun alussa palaan töihin.

Tai siis tietysti, tähän hetkeen saakka.

Siinä se nyt on. Kerrottuna kaikille. Minä menen taas töihin. Sanot, jotka oli melkein yhtä vaikea sanoa, kuin “minulla on syöpä” kaksi ja puoli vuotta sitten.  Töihinpaluuseen latautuu valtava määrä odotuksia arjesta, uudestä (vanhasta) elämän sisällöstä, paluusta siihen, missä olen hyvä. Minä en koskaan ole ollut hyvä sairas. Ensin tinkasin olevani sairas vaikka lääkärit väittivät minun olevan terve, ja kun ne viimein totesi, että olen sittenkin sairas, halusin kokonaan uuden sairaalan mielipiteen asiasta.

Niin paljon kuin olen inhonnut sairastamista ja toipilaana olemista, siitä on tullut helppoa. Olen oppinut rutiinit ja tavat joilla minun kuuluu toimia. Olen oppinut puhumaan lääkäreille niin, että minua kuullaan. Olen oppinut kuuntelemaan lääkäreitä. Olen oppinut sietämään yhtä ja toista epämukavuutta.

Nyt on aika sanoa sille hyvästit. Lopettaa se kappale elämästäni, jolloin olin syövän ja sen hoidossa sattuneiden hoitovirheiden vuoksi pitkällä sairaslomalla. Alkaa uusi aika, kun olen tuosta kaikesta jo melkein selvinneenä takaisin töissä. Tulkoon siitä pitkä ja mielenkiintoinen vaihe.

Advertisements