Vitun syöpä

On aloitettava selittämällä miksi juuri “vitun syöpä”

#fuckcancer on syöpäjärjestöjen nuorten syöpien kampanjasta tuttu termi. Sitä on helppo käyttää, koska vieraalla kielellä se ei kuulosta niin rajulta. Suomeksi se on kuitenkin vitun syöpä. Sanapari, joka on käynyt varmaan jokaisen syöpään sairastuneen ja heidän läheistensä huulilla.

Kaksi voimakasta ja rumaa sanaa. Pysäyttäviä pahalla tavalla. Ne tuntuvat pahalta sanoa julkisesti, kirjoittaminen vielä vaikeampaa, kun sanat piirtyvät näyttöruudulle ja jäävät siihen.

Pysäyttäminen ja huomion kiinnittäminen on otsikon tavoite. Keskustelun herättäminen. Saako gynekologisista syövistä heittä mustaa huumoria puhumalla vitun syövästä? Saako gynekologista syövistä ylipäätään puhua? Syöpä on aiheena edelleen vaikea kahvipöytäkeskusteluissa, vaikka noin joka kolmas suomalainen syöpään sairastuu jossain elämänsä vaiheessa. Harvoinpa gynekologisista vaivoista muutenkaan puhutaan julkisesti, joten moni gynekologisiin syöpiin sairastunut – minä itsekin alkuun, kokee, ettei kehtaa kertoa mikä syöpä vaivaa.

Kun päätin lähteä tälle pyörämatkalle, yllättäen huomasin, että halusin tehdä siitä jotain isompaa. Ei riitä, että matka on pisin mitä olen koskaan pyöräillyt. Ei riitä, että kertoisin siitä kavereille. Halusin tehdä enemmän. Antaa jotain takaisin niille, jotka ovat minua tukeneet syöpämatkallani. Halusin kerätä rahaa Syöpäsäätiölle.

Halusin polkea ja puhua syövästäni, jotta jokainen nainen ymmärtäisi arvostaa itseään tarpeeksi ja käydä säännöllisesti gynekologin tarkastuksessa. Halusin polkea, jotta kukaan ei miettisi, ettei uskalla puhua omasta gynekologisesta syövästä koska se on liian hävettävää. Halusin polkea niidenkin siskojen puolesta, joiden voimat ovat hiipumassa ja niiden, jotka tänäänkin saavat puhdasta myrkkyä suoraan suoneen, lähettää heille voimaannuttavia ajatuksia matkaltani. Halusin polkea niiden siskojen muistolle, jotka ovat oman polkunsa pään jo kohdanneet.

Lähden matkalleni nöyränä, mutta vahvana. Päivämatkat saattavat olla joskus hyvinkin lyhyitä, sillä kärsin edelleen kivuista, jotka varmasti vaivaavat matkalla. Tiedän, että minulla on riski myös sairastua matkan aikana, erilaiset tulehdukset iskevät minuun helposti ja niitä pitää olla varautunut hoitamaan. Lääkärini ja muutkin asiantuntijat kuitenkin korostavat, että liikunta ja luonto parantavat, joten ajattelin koittaa niitä vähän isompana annoksena. Uskon, että ainakin henkisesti matkalla on valtava merkitys paranemiseeni.

Minulla on suunnitelma reitistä ja matkan määränpäästä. Mutta se joustaa, tällä matkalla mennään kroppani ehdoilla. Tavoitteena on joka tapauksessa noin 3 viikkoa pyöräilyä ja luonnossa olemista, ihmisten tapaamista ja keskustelua elämästä ja syövästä. Huijaaminen, esim autolla pyörän siirto hieman eteenpäin on sallittua jos siihen on terveyden vuoksi tarvetta.

Reittini lähtee fyysisestä kodistani Saarijärven pohjoisosista. Siellä ovat ne seinät, jotka ovat antaneet turvan pahimpien sairauspäivien aikana. Tavoitteena on noin 3 viikossa polkea Kilpisjärvelle, missä sijaitsee henkinen kotini. Sen ympärillä olevien tuntureiden rinteillä olen vaeltanut, hiihtänyt ja itkenyt suruani syövän aiheuttamista menetyksistä ja kivuista. Siellä olen saanut lohtua, kokenut syvää voimaantumista ja tuntenut, että kaikesta huolimatta elämä voittaa. Noiden avointen tunturimaisemien keskelle haluan pyörämatkani päättää. Siihen kylän keskelle, kaupan pihaan.

Reitti kulkee pienempiä teitä seuraillen hieman idempää suurin piirtein Kajaanin ja Rovaniemen kautta, Kittilästä käsivarteen ja Kilpisjärvelle. Tarkoituksena ei ole mennä lyhyintä ja nopeinta kautta maaliin, vaan nauttia matkasta, olla luonnossa (ei pääteillä) ja nauttia Suomen kauneudesta.